Intensiteetistä

 Kun minä tunnen, tunnen joka solullani. Olen aina tuntenut. Hyvänä päivänä saatan päästä hetkiseksi todella lähelle jotain nirvanan kaltaista täydellisen tasapainon ja harmonian tunnetta. Se on aikalailla täydellinen rauha ja mielen hiljaisuus. Kun rakastan, rakastan isosti, kun pelkään, pelkään alkukantaisella tavalla, joka tiputtaa järkevän skaalaamisen laatikkoon ja antaa kaaosajattelulle vallan. Kun ahdistun, haluan kuolla vaikken halua kuolla. Kun vihaan, voin leikata ihmisiä saksilla pois elämästäni. Kaikki mitä koen on potenssiin n. Tämä on ilmeisen yleistä epävakaalle persoonallisuushäiriölle. Mahdottomuus tuntea silleen sopivasti. Minä en ole itsetuhoinen, osaan säätää ulospäin suuntautuvan reaktion enkä juurikaan näytä muille sitä tsunamia, joka mielessä riehuu. En ole väkivaltainen, pelkään väkivaltaa. En halua tappaa itseäni, vihaan ajatusta kuolemasta, vaikka se tuntuu usein helpoimmalta ratkaisulta. Näillä eväillä sairauteni on lieväoireinen.

Mutta nämä speksit saivat minut miettimään tarkemmin omaa tunne-elämääni. Myös tarjolla oleva adhd tuo mukanaan omat mausteensa. Minä olen lojaali ja rakastava, se ihminen joka tuo toiselle vaikka kuun taivaalta. Silti tuntuu, että päädyn kerta toisensa jälkeen väärään seuraan ja kiinnyn aivan liikaa ihmisiin, jotka tarjoilevat minun dopamiininnälkäisille aivoilleni järkyttävän määrän epätietoisuutta, epävarmuustekijöitä ja utopiaa ilman sääntöjä. Minä ostan sillä rakkaudellani pikafiksejä aivoilleni ja addiktin tavoin ripustan kaikkeni sen ihmisen varaan, joka ei oikeastaan edes suuremmin välitä minusta. Ahdistus ruokkii sitä säikähdysten, paniikin, kaaoksen ja pelon kehää. Entä jos menetän tämän ihmisen ja sen potentiaalin jota tässä nyt voisi olla suureen rakkaustarinaan (aivot tuottavat mittavat määrät epärealistista toivoa ja dataa sekä dopamiinivajareissa että niissä nopeissa nousuissa). Epävarmuuksien kehä poraa loputtoman spiraalin suoraan pohjalle, missä lopulta makaan täysin hajalla, voimattomana ja kyvyttömänä näkemään enää mitään syytä elää.  Aika normaali kuvio minun elämässäni.

Olen tavannut vain muutaman ihmisen, jotka olivat suoria, turvallisia ja sanojensa mittaisia. Ei epäselvyyttä, epävarmuutta, pelkoa ja yliajattelua. Tavallaan kai jopa tylsää siis, mutta se rakkaus ei kuluttanut, elämä kulutti. Näiden ihmisten seurassa olo oli melkeinpä alaston, kun ne kaikki omat toksiset käytösmallit jäivät toimettomaksi ja hermosto tipahti samaan tilaan, joka saa kissan kehräämään.

Minua huolettaa, miten ihmiset suhtautuvat minuun tämmöisenä kuin nyt olen. Jos itsellänikin on paikoitellen mahdotonta nähdä niitä hyviä puolia sen faktan takaa, että voisin tulla luokitelluksi aivan seinähulluksi. Pakonomainen ylisuorittaminen kuormittaa varmasti ihmissuhteissa, mutta työssä se on rautainen supervoima. En kykene taipumaan vasemmalla kädellä tehtyyn työhön. Tämä saa minusta myös tappavan tehokkaan (helvetin huono sanavalinta ammattini huomioiden!) tekijän, joka ei missaa deadlinea ikinä. Yliajattelu on uuvuttavaa, mutta töissä se takaa sen, että olen jo valmiiksi ajatellut aika monta erilaista tapahtumien kulkua ja valmistautunut niihin. 

Jatkuva analyysi päässä on oikeasti aika näännyttävää välillä. Kaavojen ja maneerien tunnistaminen ja poikkeamien havaitseminen on jotain missä olen todella taitava, vaikka omat valintani eivät aina kielikään siitä, että olisin tajunnut jo viikkoja ennen sinua, että sävysi tulee muuttumaan. Se on kai se toksinen herkkupala, että olet huomannut kyllä kaikki muutokset sävyssä ja pienet piilovittuilut, mutta annat toisen jatkaa ja päästä kuin koira veräjästä, koska oma muki ei vielä ollut ihan nurinniskoin pöydällä. En osaa päästää irti, silloin kun aika olisi jo ollut moneen kertaan. Ja jälleen se spiraalin pohja on kotini. 

Pelkään sitä työn määrää, mikä edessä on, kun pitää opetella asettamaan omat rajat ennemmin kuin myöhemmin. Ja kun pitää opetella skaalaamaan ne tunteet oikeisiin mittakaavoihin. Tällä hetkellä suurin mörkö on henkeä salpaava ahdistus ja näköalattomuus. On vaikea nähdä itselleen hyvää, kaunista ja rakkaudentäyteistä elämää. 

Musiikki:

https://open.spotify.com/track/4DoaN7kr72ynq8iFzpOYI8?si=mjOsfJbRT9Sq8-py-68RvA